Hortensian on paha olla. Hän syyttää siitä itseään ja on takuuvarma siitä, että on itse syyllinen kaikkiin ongelmiin. Ja se on totta.
Hortensia päättää parantaa elämänsä. Kenellä on hyvä elämä, ketä Hortensia ihailee? I:tä. Hortensia aloittaa kuntoilun, sillä I on vahva. Ja jos hän olisi vahva, kaikki olisi täydellistä.
Mutta Hortensian kunto ei nousekaan. Hän treenaa aamuisin, iltapäivisin, iltaisin ja öisin. Tietysti vika on Hortensiassa- kenen tahansa muun kunto nousisi tällaisessa rääkissä.
Hortensian sisällä on siemen. Se syntyi halusta tulla vahvaksi ja kasvoi, kun hän ei onnistunut. Siemen kasvaa ja kasvaa. kunnes siitä putkahtaa verso. Hortensia viiltää.
Siitä se alkoi. Joka ilta siemen kasvoi. Se sai ravintonsa Hortensian vihasta ja nesteen kyynelistä, jotka valuivat hänen silmistään hölkätessä, vatsalihaksia tehdessä, puntteja nostellessa, kyykkyhyppyjä tehdessä, selkälihaksia tehdessä ja toivoessa. Ja joka ilta siemen sai voimaa verestä.
Minä haluan lopettaa syömisen. Minä haluan näyttää kaikille, etää minulla on paha olla. Haluan päästä kunnolliseen hoitoon, jotta eläin sisältäni teurastettaisiin lopullisesti.
Mutta haluan tulla vahvaksi. Minä haluan syödä. Haluan kasvattaa lihaksia tunkkaisessa kuntosalihuoneessa hieltä haisevien, raavaiden miesten seurassa ja olla yksi heistä. Haluan olla mies.
Olen eksyksissä eikä missään ole rauhoittavaa puuta, jota halata. Mitä minä teen?
Viillän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti